Usein kysyttyä

Haluaisin osallistua Testaamon tutkimuksiin. Mitä teen?

Kaikki ovat tervetulleita. Täytä ilmoittautumislomake! Ilmoittautumisen jälkeen lähetämme sinulle sähköpostitse kutsuja tutkimuksiin, joiden kohderyhmään kuulut esimerkiksi ikäsi ja asuinpaikkasi perusteella.

Millainen on hyvä osallistuja?

Hyvällä osallistujalla on mielipiteitä, ideoita ja hyvä ulosanti. Hyvä osallistuja tulee ajoissa paikalle, kuuntelee tutkijan ohjeita ja osallistuu aktiivisesti. Tutkimustilaisuuden kesto kerrotaan aina etukäteen ja yleensä osallistujien on oltava paikalla alusta loppuun. Varaathan siis riittävästi aikaa. Tutkimustilaisuuteen osallistutaan yksin, joten esimerkiksi lapsia tai kavereita ei voi ottaa tilaisuuteen mukaan.

Miten otan yhteyttä Testaamon henkilökuntaan?

Parhaiten tavoitat tiedustelu- ja palauteasioissa koko tiimimme sähköpostitse osoitteesta testaamo (a) tutkimustie.fi. Tutkimukseen liittyvän yhteyshenkilön puhelinnumeron saat sähköpostitse, kun osallistumisesi on vahvistettu.

Keitä tutkimuksen järjestäjät ovat?

Tutkimuksia järjestävät esimerkiksi tutkimusyritykset, ohjelmistotalot, yliopistojen ja korkeakoulujen tutkimusyksiköt sekä tutkimuslaitokset.

Testaamo ei järjestä tutkimuksia, vaan toimii linkkinä tutkijan ja testihenkilöiden välillä.

Millaisia tutkimukset ovat?

Voit päästä testaamaan esimerkiksi uutta kännykkäsovellusta, maistamaan ensi kesänä myyntiin tulevaa mehua tai kertomaan kokemuksiasi pankkien verkkopalveluista. Ryhmäkeskusteluihin osallistuu noin 4 - 9 henkilöä, ja henkilökohtaisissa haastatteluissa ja käytettävyystestissä paikalla on yleensä sinun lisäksesi vain tutkija ja mahdollisesti tutkimuksen seuraaja, joka ei osallistu keskusteluun. Yleensä tutkimuksiin mennään siis paikan päälle. Enenevissä määrin tutkimuksia toteutetaan myös verkossa, jolloin voit osallistua omalta kotikoneelta.

Saako tutkimuksiin osallistumisesta korvausta?

Tutkimustilaisuuksiin osallistumisesta saa aina palkkion. Sen suuruus vaihtelee eri tutkimuksissa. Palkkio on yleensä lahjakortti tai tuotepalkkio. Useimmiten palkkiona on sähköinen GoGift-SuperLahjakortti. SuperLahjakortti antaa vastaanottajalle vapauden valita yhden tai useamman kohteen satojen eri vaihtoehtojen joukosta.

Pitääkö palkkioista maksaa veroja? Muut kuin työsuhteessa saadut lahjakortit ovat saajalleen veronalaista tuloa. Koska palkkioksi saadusta lahjakortista ei voi pidättää ennakkopidätystä, lahjakortti vaikuttaa kokonaisverotukseen saajan ansiotulona.

Miksi tutkimuksesta palkkioksi saatu lahjakortti ilmoitetaan tulorekisteriin?

Tutkimuksesta saatu palkkio on ilmoitettava tulorekisteriin silloin kun sillä on rahallinen arvo. Ohjeistus koskee lahjakorttien lisäksi myös kalliimpia, rahanarvoisia tavaroita. Tulorekisteriin ei tarvitse ilmoittaa vaihtoarvoltaan merkityksettömiä esineitä kuten karkkipussit ja mainoslippikset. Palkkion ilmoitusvelvollisuus on palkkion maksajalla. Palkkio ilmoitetaan tulorekisteriin tulolajilla: Muu veronalainen ansiotulo. Tulorekisterin merkitsemisessä tarvitsemme henkilön nimen ja henkilötunnuksen, jotka keräämme tutkimukseen osallistuneilta.

Vaikuttaako lahjakortin ilmoitus mahdollisiin tukiin?

Vähäiset avustukset/lahjat, joiksi palkkio voidaan katsoa, eivät vaikuta esimerkiksi Kelan maksamaan asumistukeen. Perustoimeentulossa vähäisten avustusten raja on yhteensä 50 euroa yksin asuvalta tai 100 euroa perhettä kohden kuukaudessa. Kela huomioi avustuksesta tulona ainoastaan rajan ylittävän osuuden. Jos palkkion vaikutuksista tukiisi on epäselvyyttä, kannattaa asiaa kysyä maksavalta taholta aina ennen tutkimukseen osallistumista.

Miksi minun täytyy antaa kaikki nämä tiedot itsestäni tutkimuksen esikyselyyn?

Tutkimuksen järjestäjä määrittelee etukäteen kohdejoukon, jolle asetetut kriteerit osallistujien tulee täyttää. Esikyselyyn antamasi tiedot kertovat, sovellutko juuri tähän tutkimukseen.

Kaikkia antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti EU:n tietosuoja-asetusten mukaisesti ja niitä käytetään vain mainittuihin tutkimustarkoituksiin. Emme luovuta mitään tietojasi ulkopuolisille.

Olen täyttänyt tutkimuksen esikyselyn netissä. Mistä tiedän, onko minut valittu mukaan?

Tutkimuksiin valittuihin henkilöihin otetaan yhteyttä puhelimitse ja/tai sähköpostitse. Kun osallistujat on valittu, ilmoitamme siitä internetsivuillamme ja Facebookissa.

Minua ei valittu mukaan tutkimukseen. Miksi?

Osallistujat valitaan tutkimukseen järjestäjän asettamien kriteerien perusteella. Myös tutkimusaikoja saattaa olla rajallisesti, eivätkä kaikki halukkaat mahdu mukaan, vaikka muuten olisivatkin sopivia.

Uusia tutkimuksia käynnistyy jatkuvasti, joten jo seuraavalla kerralla juuri sinä saatat päästä mukaan!

Täytyykö minun osata jotakin erityistä tai valmistautua jotenkin tilaisuuteen?

Sinun ei tarvitse osata mitään erityistä. Joissakin tutkimuksissa osallistujia pyydetään tekemään etukäteen joitakin tehtäviä, mutta yleensä tutkimuksiin ei tarvitse valmistautua mitenkään etukäteen. Sinun ei tarvitse olla tutkittavan aiheen asiantuntija tai suurkuluttaja. Riittää, että tulet paikalle sellaisena kuin olet!

Mikä on salassapitosopimus (NDA) ja miksi minun täytyy allekirjoittaa se?

Joihinkin tutkimuksiin osallistuminen edellyttää salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Tutkimuksissa voidaan esimerkiksi testata ja kommentoida laitteita ja tuotteita, jotka eivät ole vielä tulleet markkinoille. Sopimus takaa, että tutkimus- ja kehitystiedot eivät leviä julkisuuteen ilman yrityksen lupaa. Lisätietoja salassapitosopimuksesta saat tutkijalta.

En pääse saapumaan paikalle sovittuna tutkimusaikana. Mitä teen?

Tutkimuksissa on rajattu määrä osallistujapaikkoja, ja niiden onnistumisen kannalta on tärkeää, että mukaan valitut henkilöt saapuvat paikalle. Ilmoita mahdollisesta esteestä heti Testaamolle joko puhelimitse, tekstiviestillä tai sähköpostitse. Etsimme tilallesi korvaavan osallistujan. Viime hetken peruutuksen voit ilmoittaa myös suoraan tutkijalle.

Liity Testaamon jäseneksi niin saat juuri sinulle sopivat kutsut ensimmäisenä!

Liity nyt! »