Testaamon kirjoituskilpailun voittajan tutkimuskokemus!

6.9.2019 Noora Vuori

Kesällä 2019 pidimme kirjoituskilpailun Testaamon kautta tutkimuksessa käyneille. Saimme lukea monta mukavaa tutkimuskokemusta, kiitos kaikille kokemuksensa jakaneille! Voittajaksi valittiin Noora Vuoren teksti:

Ensimmäinen tutkimuskokemukseni – virkistävää omaa aikaa ja merkityksellisyyden tunnetta

Eräänä puuronsotkemana vauvansyöttöhetkenä vastasin puhelimeeni närkästyneenä, sillä puhelinmyyjät olivat yltyneet taas pommittamaan minua oikein urakalla. Vaan kuinka äänensävyni muuttuikaan, kun soittajaksi paljastui Tuuli Testaamolta, joka kutsui minut mukaan ohjelmakehityspaneeliin!

Hektisten työvuosien jälkeen olen neljättä vuotta kotona lasten kanssa. Täydellinen muutos aiempaan on tuntunut todella hyvältä, perhe on ehdottomasti ykkösasia elämässäni ja saa kaiken huomioni ja aikani. Tiiviin lapsille omistautumisen jälkeen täytyy kuitenkin myöntää, että toisinaan alan kaipaamaan myös omaa aikaa ja mahdollisuutta tehdä asioita, jotka kiinnostavat vain minua. Usein herään myös pohtimaan sitä, kuka tämän kaiken vaipanvaihdon ja pyykkishown alla hikoileva minä oikein olenkaan.

Testaamo tuli vastaani jonain pikkukakkoshetkenä Facebookia selatessani, kiinnostuin heti ja liityin mukaan. Olisipa mielenkiintoista päästä mukaan kehittelemään jotain uutta ja kokea olevani edes pikkuriikkisen vaikuttamassa johonkin tekeillä olevaan luomukseen! Enkä voi kieltää, että palkkioksi luvattu lahjakortti toisi myös mukavan lisän kotihoidontukeen. Ehdin täyttää innokkaana hakemuksia useampiinkin houkuttelevilta vaikuttaviin tutkimuksiin, kunnes vihdoin minua lykästi.

”Ei se ole mikään työhaastattelu”, mies muistutti minua, kun laittauduin testaustilaisuuteen. Eipä niin, ja siksi en yrittänytkään ahtautua vanhaan jakkuun, vaan valita päälleni jotain kivaa ja itseni näköistä. Halusin kokea oloni mukavaksi, jotta uskaltaisin siten myös avata suuni. Vähän kuin olisi treffeille menossa! Itse asiassa, olenkin aina ollut hiukan ihastunut tutkimuksen toimeksiantajayritykseen, ja nyt me viimein tapaisimme. Huusin heipat perheelle ja pinkaisin autolle ehtiäkseni ajaa matkalla pari kertaa harhaan sekä huolehtia, olenkohan parkkeerannut autoni sakkopaikalle.

Toimeksiantajatahon aulassa istuin sohvalla jännittäen ja tutkailin muita tilaisuuteen saapuvia. Olin kuvitellut näkeväni suunnilleen itseni kaltaisia ihmisiä, olihan hakemuksessa etsitty tietynikäisiä ja tietyssä elämäntilanteessa olevia henkilöitä. Osanottajien kirjo sai minut kuitenkin todella yllättymään – vaikka täytimmekin kaikki hakukriteerit, olimme muilta ominaisuuksiltamme hyvinkin kirjava joukko.

Tilaisuuden aluksi tankkasimme itsemme kahvilla ja täytetyillä leivillä ja esittäydyimme, jonka jälkeen päästiinkin asiaan. Olin etukäteen hiukan jännittänyt, lunastaisinko lupaukseni ja pystyisinkö antamaan panokseni tutkimukseen vai jäätyisinkö tositilanteessa jääden sittenkin suulaampien osallistujien jalkoihin. Huoli osoittautui turhaksi. Tunnelma oli oikein rento ja vaivaton ja jokainen pääsi vuorollaan ääneen. Vastailimme kysymyksiin ensin kohdasta riippuen tabletilla tai perinteisesti kynällä ja paperilla, ja puimme sitten kunkin vastauksia suullisesti.

Sain haastaa itseäni pyrkiessäni vastaamaan kysymyksiin välittömästi ja turhia miettimättä. Tässä kohtaa typerintä olisi ollut ryhtyä myötäilemään muuta ryhmää, tai arvuutella, mitä muut vastaavat. Kerrankin minä olin alani ainoa ja paras asiantuntija, sillä toimeksiantajaahan kiinnosti juuri se, mitä minä teen, ajattelen, tarvitsen ja haluan! Aihe oli minulle ajankohtainen, joten oli jännittävää, että toisinaan myös oma reaktioni olikin toisenlainen kuin ennalta oletin, nyt, kun asiaan sai keskittyä kunnolla. Aivosumun alta pilkotti se minä, jota olin jo hiukan etsiskellyt! Oli myös mielekästä ajatella pääsevänsä vaikuttamaan siihen, millaisia ratkaisuja tulevaisuudessa rakennetaan juuri minun tarpeitani kohtaamaan. Ehkä juuri joku minun esiin tuomani seikka on näkyvissä jonain yksityiskohtana myöhemmin julkaistavassa palvelussa?

Puolitoistatuntinen kului hujauksessa. Pian olin jo ulkona, innostuksesta hymyillen. Kokemus oli ollut inspiroiva ja energiaatuova. Miten itsekeskeistä, mutta tärkeää ja virkistävää olikaan päästä kertomaan oma kantansa, kun muiden huomio ja kiinnostus todella keskittyi tuon hetken minuun ja mielipiteisiini. Sain kokea itseni ainakin pikkuriikkisen merkitykselliseksi. Join kahvini kuumana ja nautin jonkun toisen valmistamia eväitä samalla, kun pääsin jakamaan ajatuksia mielenkiintoisista aiheista uusien ihmisten kanssa. Ai niin, ja se ihastuskin oli yhä voimissaan. Kaiken lisäksi sähköpostista löytyisi vieläpä kotvan päästä lahjakortti, jolla voisin avustaa joulupukkia hankinnoissa, tai kenties jopa muistaa itseäni jollain kivalla.

Tutkimukseen osallistuminen oli kaikin puolin huikea kokemus, ja todella hyvin käytettyä kuuluisaa ”omaa aikaa” kotiäidille. Kiitos vielä siitä soitosta. Tätä lisää - en malta odottaa, mitä uusia hakuja on tuloillaan!

-Noora Vuori

« Takaisin