Testaamon kesän kirjoituskilpailu!

Kirjoituskilpailu käynnissä heinä-elokuun.

Juhlavuoden huipennuksena järjestämme kirjoituskilpailun Testaamon kautta tutkimuksessa käyneille! Haluamme päästää testaamolaiset ääneen ja tuoda esille heidän ainutlaatuista näkökulmaansa Testaamon toimintaan. Kerro meille kokemuksesi tutkimukseen tai testaukseen osallistumisesta. Jos olet päässyt osallistumaan useampaan tilaisuuteen, voit koota kaikki kokemuksesi yhdeksi tekstiksi tai kuvailla lyhyesti useampaa kokemusta. Valitsemme kirjoituksista yhden tekstin, jonka julkaisemme Testaamon blogissa ja some-kanavissa syksyn aikana. Tämän lisäksi voittaja saa palkkioksi 50e GoGift Superlahjakortin! Kirjoitusaikaa on elokuun loppuun saakka.

Kirjoituksen tyyli ja muoto on täysin vapaa. Kirjoituksessa täytyy ottaa huomioon se, ettei tekstistä paljastu salassa pidettäviä tietoja kuten tutkimuksen tarkkaa aihetta, järjestäjää tai tutkimuksen yksityiskohtia. Pidätämme oikeuden muokata tekstiä siltä osin, että salattavat asiat pysyvät tunnistamattomina. Voit kuitenkin kertoa osallistumisestasi esimerkiksi mediapajaan tai mobiilisovelluksen testaukseen yleisellä tasolla. Voit kertoa, miksi alun perin hait tutkimukseen, millaiseksi koit tutkimustilanteen ja kuvailla tilannetta paljastamatta kuitenkaan tarkempia yksityiskohtia.

Kilpailutekstin kieli on suomi. Kirjoitusten tulee olla perillä 1.9.2019 mennessä sähköpostitse lähetettynä word.doc-muodossa tai pdf-muodossa sähköpostiosoitteeseen testaamo@tutkimustie.fi. Kirjoita viestin aiheeksi KIRJOITUSKILPAILU. Tekstiin tulee laittaa nimimerkki ja viestin tekstikenttään tekijän nimi ja yhteystiedot sekä tieto siitä julkaistaanko teksti nimimerkillä vai kirjoittajan oikealla nimellä.

Lisätietoja ja tarvittaessa mahdollisuutta lähettää teksti jossain muussa muodossa voit kysyä sähköpostitse testaamo@tutkimustie.fi

Osallistumalla kilpailuun annat Testaamolle oikeuden julkaista kirjoituskilpailuun lähetettyjä tekstejä tai osia niistä ilman erillistä korvausta Testaamon verkkosivuilla tai some-kanavissa.

Sijainti

--

Aika

09.07.2019 - 31.08.2019

Palkkio

Voittopalkinto 50e GoGift SuperLahjakortti!

Kohderyhmä

Kaikki tutkimuksissa tai testauksissa käyneet.

Aikaa tähän tutkimukseen:

39 päivää

Valitsemme osallistujia tutkimukseen jo hakuaikana, joten kannattaa hakea pian!

Eikö tämä tutkimus ole juuri sinulle sopiva?

Ei huolta, liity Testaamon jäseneksi niin saat juuri sinulle sopivat kutsut ensimmäisenä!

Haluan liittyä »